Niko Aleksanteri Kauko Kirjoituksia itsenäisen Suomen puolesta

Kansanedustajien vastuunkanto - mitä sen pitäisi olla ja mitä se oikeasti on?

Kuten tiedämme, kansanedustajaa repii eri suuntiin monenlaiset voimat, joille hänen pitäisi olla uskollinen. Tämä aiheuttaa kansanedustajille melkoisia paineita ja ristiriitoja varsinkin, jos omat ja puolueen prioriteetit eivät ole selvät ja selkäranka ei ole taipuisa.

Äkkiä mietitttynä tulee mieleen ainakin seuraavat viisi eri kohtaa, jotka kansanedustajan tulee mielestäni ottaa huomioon päätöksiä tehdessään. Mukana on myös kuudes, joka ikävä kyllä nyky-Suomessa tuntuu olevan se ylin auktoriteetti ja joka kumoaa aina viisi ensimmäistä.

Suomen etu

Ensimmäisenä tulee maan, eli Suomen, etu, vaikka se ei seuraavan kohdan, eli äänestäjien, edelle oikeastaan menekään kuin poikkeustapauksissa. 

Suomen etu on minun mielestäni kuitenkin ensimmäinen prioriteetti mikä kansanedustajan toiminnassaan tulee ottaa huomioon. Tämä ei todellakaan tarkoita sellaista elitististä kantaa, että arvioidaan aina itse mikä on maan etu ja jätetään välittämättä omien äänestäjien tahdosta, ikään kuin kansanedustaja olisi vaalien jälkeen äänestäjiensä yläpuolella. 

Kansanedustajan on käytettävä ensijaisesti omaa harkintaa siitä mikä on maan etu, mutta vain siinä tapauksessa, että joku tärkeä pikaista päätöstä vaativa asia tulee niin yllättäen ja nopeasti, ettei kansan tahtoa tästä asiasta yksinkertaisesti ehditä esim. kansanäänestyksellä tai vaaleissa kysyä. 


Äänestäjien tahto

Seuraavana, eikä ensimmäistä vähempänä, tulee äänestäjien tahto. Kansanedustajan tehtävähän on ajaa niitä asioita, joita hän on äänestäjilleen luvannut. Juuri tätä tarkoittaa kansanedustaja; siis hän edustaa valtiopäivillä kansaa eli äänestäjiään. Valtiovaltahan on vain yhden eduskuntavaalien välisen ajan kansanedustajalla kansalta lainassa; tätä tarkoittaa edustuksellinen demokratia.

Kansanedustajien ei tulisi pitää äänestäjiään pilkkanaan sillä todellinen vastuunkanto tarkoittaa sitä, että äänestäjien tahtoa ei petetä. Ikävä kyllä Suomessa on vakiintuneena tapa, jossa nykyiset eduskuntapuolueet unohtavat lupauksensa heti, kun vaalien tulos on selvä. Tässä asiaintilassa myös todellisen vallan haltijan, eli kansan, tulisi katsoa itseään peiliin ja miettiä miksi he aina äänestävät samat naamat edustajikseen, vaikka nämä aina pettävät äänestäjänsä.

Oma puolue

Kansanedustajan tulee ottaa myös puolueen etu huomioon ja äänestää niissä puolueelle kaikkein tärkeimmissä tavoitteissa, joihin hän on puolueeseen liittyessään sitoutunut, puolueen linjan mukaisesti. Vain jos puolue alkaa lipeämään omista periaatteistaan ja tavoitteistaan, kansanedustaja voi ja hänen oikeastaan tulee, jos hän on vahva ja suoraselkäinen niin kuin kansanedustajan tulisi olla, äänestää hakoteillä olevaa puoluejohtoa vastaan. 


Oma vakaumus

Myös oma vakaumus on asia, jonka kanssa kansanedustaja saattaa joutua painimaan, jos esim. puolueen linja on jossain asiassa eri kuin edustajan oma vahva vakaumus kyseisessä asiassa.
Saatta käydä niin, että puolue vaatisi edustajaa äänestämään toisella tapaa kuin hänen vakaumuksensa on. Tästä voi seurata henkistä kärsimystä, jos hän alistuu puolueen tahtoon tai sitten syrjintää ja paheksuntaa omalta eduskuntaryhmältä, jos edustaja vakaumuksensa takia äänestää puolueen linjaa vastaan.


Suomen perustuslaki

Perustuslaillisuus on erittäin tärkeä ja usein unohdettu asia, joka myös eduskunnan tulee ottaa päätöksissään huomioon. Kansanedustajan tulee miettiä käsiteltäviä asioita myös perustuslain kannalta ja jos hän huomaa, että jotain asiaa yritetään eduskunnassa ajaa perustuslain vastaisella tavalla, niin siihen on puututtava kaikin keinoin mitkä ovat tässä kohtaa kansanedustajan käytössä, tarpeen tullen myös julkisuutta hyväksi käyttäen. 
Ikävä asia on, että Suomessa ei ole riippumatonta perustuslakituomioistuinta, vaan eduskunnan oma perustuslakivaliokunta valvoo eduskuntaa. Eduskunta valvoo siis itse itseään, mikä on täysin kestämätön tilanne missä tahansa maassa, joka nimittää itseään oikeusvaltioksi.


EU:n etu

Ikävä kyllä tämä on se ykkösasia Suomen nykyisille eduskuntapuolueille ja niiden kansanedustajille, vaikka sen ehdottomasti tulisi olla viimeinen. Tämä kohta menee Suomessa maan edun, äänestäjien, ja uskomatonta kyllä, myös Suomen perustuslain yli heittämällä. 

"Vastuunkannolla", jota termiä nykyiset eduskuntapuolueet aina viljelevät, tarkoitetaan nykyisessä poliittisessa kulttuurissa todellakin oikeasti sitä, että heti kun vaalit on ohi, niin äänestäjien tahto unohdetaan ja eduskunnassa aletaan ajamaan EU:n etuja ja sen määräämää politiikkaa. Nykyiset eduskuntapuolueet siis hylkäävät todellisen isäntänsä Suomen kansan aina vaalituloksen tultua selville ja unohtavat samantien lupauksensa sille. Juuri tämä on syynä siihen, miksi EU-jäsenyyden aikana yhteiskuntaamme on jatkuvasti muutettu eri suuntaan kuin kansalaisten tahto olisi ollut. 

Tätä ilmiötä on EU-Suomessa asiat päälaelleen orwellimaisesti kääntäen kutsuttu positiivisesti "vastuunkannoksi" ja äänestäjien tahdon huomioon ottamista negatiivisesti "populismiksi".

 

Perussuomalaiset hyvä esimerkki EU:n valtaan alistumisesta

Perussuomalaistenhan piti olla se uusi puolue, joka uudistaisi EU-Suomen poliittisen kulttuurin ja toisi äänestäjien tahdon taas etusijalle ja kuuluviin maamme asioissa. Toisin kuitenkin kävi, kuten jo hyvin tiedämme. Perussuomalaisia onkin nyt hyvä käyttää tässä esimerkkinä miten "vastuuttomista populisteista" tuli "vastuunkantajia" ennätyksellisen lyhyessä ajassa.

Perussuomalaisethan menivät keväällä hallitukseen ja samantien alkoivat rehvastelemaan vastuunkannollaan. Persut perustelevat äänestäjilleen nyt, että vastuunkantaminen tarkoittaa sitä, että heidän on oltava hallituksessa, sillä siellä ja vain siellä tehdään todellisia päätöksiä ja kannetaan vastuuta. Samalla persut "vastuuta kantaessaan" ovat pettäneet äänestäjänsä kaikissa keskeisissä lupauksissaan ja tavoitteissaan, mikä oikeasti on sitä pahinta mahdollista vastuun pakoilua todellisessa demokratiassa.

Mutta oikeastaan persuille valtaan päästyään tapahtui vain se, mikä oli hyvinkin odotettua perussuomalaisia tarkasti seuranneille. Persut vain vaihtoivat kylmästi isäntäänsä heti vallan lauteille päästyään. Populistit muutettiin vallan sisäpiireissä vastuunkantajiksi muutamissa viikoissa ja todellinen vallan keskus tehtiin persuille kabineteissa selväksi. 

Perussuomalaisten äänestäjien tahto jäi toiseksi ja persut alkoivat palvella hallituksessa uutta "suurta ja mahtavaa", EU:ta. Persut olivat hallituksessa heti valmiita mm. uuteen Kreikan tukipakettiin ja hyväksyivät mm. pakolaisten jakamisen EU:n sisällä yhteisvastuullisesti, vaikka nämä asiat olivat persuille juuri niitä, joita vastustamalla he ääniä keräsivät. 

Tämä oli shokki jopa monille persujen puolueaktiiveille ja eritoten äänestäjille. Mutta kaikille tarkemmin ja jo pitempään johtavien persujen kantoja seuranneille tämä ei ollut edes yllätys, sillä niistä on jatkuvasti näkynyt EU:n valtaan alistuminen vähintäänkin rivien välistä.

Pettyneitä äänestäjiään persut lohduttavat nyt samoin kuin vihreät aikoinaan hyväksyttyään ydinvoiman lisärakentamisen: "Jos me emme olisi hallituksessa, tilalle tulisi jotain vielä pahempaa." Tämänlaiset puheet ovat törkeää äänestäjien aliarvioimista ja mitä pahinta kansanvallan halveksuntaa.

Persujen edustajista ne, jotka olivat suoraselkäisiä ja nousivat julkisuudessa puolueen muuttunutta ja äänestäjiä halveeraavaa linjaa vastaan, nimettiin puheenjohtaja Timo Soinin suulla rintamakarkureiksi. 
Mutta todellisuudessa tässä kohtaahan juuri persujen puoluejohto on täynnä rintamakarkureita, koska se otti ykkösprioriteetiksi EU:n edut omien äänestäjiensä tahdon kustannuksella. 

Perussuomalaisten tarina EU-Suomen poliittista kulttuuria muuttavana voimana loppuikin tähän yhtäkkiä kuin kananlento.

Muista Suomen nykyisistä eduskuntapuolueista ja niiden "vastuunkannosta" ei kannata tässä kohtaa edes kirjoittaa, ne kun ovat kaikki jo 1990-luvulta asti palvelleet EU:ta ja sen etuja Suomen kansan sijasta. 

Tämä eduskuntapuolueiden ja niiden kansanedustajien "vastuunkanto", jossa kansalaisten tahto on sivuutettu päätöksenteosta lähes kokonaan, on maallemme ja demokratiallemme raskas häpeä. Tätä häpeää nykyiset eduskuntapuolueet joutuvat kantamaan selässään pitkään, kun Suomen historia vielä kirjoitetaan uudestaan Suomen kansan ja sen perustuslaillisten oikeuksien näkökulmasta. 

Se on tässä tapauksessa ainoa oikea näkökulma.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Erinomainen teksti tärkeästä aiheesta.

On kuitenkin huomattava, että ei Soini yksin ole kansalaisia harhaan johtanut. Päätyön on tehnyt valtamedia, josta myös koko EU-hanke lähti liikkeelle.

Media teki myös vuoden 2011 jytkyn esittelemällä Soinin Suomen ainoaksi EU:n vastustajaksi. Todellisuudessa Timo ei ole koskaan esittänyt eroa EU:sta tai eurosta. Eurosta eroamisen poliittisia kustannuksiakin piti hirveinä. Näitä lausahduksia, joskus ulkomailla, mediamme ei vaan ole muistanut.

Siten persujen hallituskäyttäytymisessä ei todellakaan tullut mitään yllätystä. Toisenlainen olisi ollut yllätys. Jo vuosia sitten kirjoitetusta Timon ja median bluffista löytyy tekstiä toisinajattelija.fi sivuilta, jos jaksaa kaivaa.

Äänestäjät ovat siis luulleet äänestävänsä Itsenäisyyspuolueen ajaman politiikan puolesta, kun ovat persuja äänestäneet. Toivottavasti äänestäjät ja persupoliitikot antavat nyt pian itselleen anteeksi ja ryhtyvät kannattamaan todellista oppositiota, IPUa.

Käyttäjän PasiTikka kuva
Pasi Tikka

Oikea marssijärjestys päätöksiä harkittaessa, makuasia onko oma näkemys välillä tärkeämpi kuin puolueen. On aika hurjaa äijien päätöksenteko. Tuo tyyli ei tuo tänne muuta kuin uhkapelureita pelaamaan siitä missä minäkin päivänä mennään. Eli luottamusta politiikkaan vaativa investoija kiertää Suomen kaukaa. Kolkataan siis noi uhkapelurit kauppahallin vessas ja viedään niiden rahat

Käyttäjän nikokauko kuva
Niko Kauko

Joo, noinhan se on, että oma näkemys voi olla tärkeämpi kuin puolueen.

Tarkoitan lähinnä sitä, että jos ehdokas on sitoutunut kansanedustajaehdokkaaksi päästääkseen kannattamaan esimerkiksi IPU:n keskeisiä tavoitteita, itsenäisyyttä, puolueettomuutta, riippumatonta lainsäädäntöä ja omaa valuuttaa sekä itsenäistä keskuspankkia, niin silloin katsoisin edustajan olevan velvoitettu ajamaan näissä kohdin puolueen linjaa.

Toimituksen poiminnat