*

Niko Aleksanteri Kauko Kirjoituksia itsenäisen Suomen puolesta

Kuka kantaa vastuun?

Ulkopoliitttisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen kysyy UP-lehden pääkirjoituksessa oliko Britannian ero EU:sta 1,4 miljoonan äänen marginaalilla jonkinlainen työtapaturma, jota pitäisi ryhtyä korjailemaan.

Jos ollaan rehellisiä ja ilman kaksoisstandardeja, niin samaa pitäisi kysyä Suomen EU-kansanäänestyksestä: Oliko kyseessä vain Suomen kansan ymmärrettävä työtapaturma, jonka tulos oli se mikä se oli vain siksi, että suomalaisille syötettiin ennen päätöstä tarkoituksellisesti väärää informaatiota EU-jäsenyyden seurauksista halutun tuloksen saavuttamiseksi? Ja pitäisikö päätöstä ryhtyä korjailemaan? 

Sanoisin molempiin, että että ilman muuta ja mitä pikimmin asian korjaamme sitä parempi. 
Eihän virheellisen tiedon varassa saatu äänestystulos voi mitenkään ja minkäänlaisen oikeustajun mielestä olla sitova ja legitiimi. Nythän väärillä tiedoilla tehty päätös EU-jäsenyydestä sitoo koko Suomen kansaa ja myös tulevia sukupolviamme. Tilanne on siis vähintäänkin absurdi.

Lisää isoja kysymyksiä

Samoin Tiilikainen kysyy kirjoituksessaan, että kuka kantaa Iso-Britanniassa vastuun ellei EU-ero siellä ratkaisekaan esitettyjä ongelmia, kuten taloudellisen eriarvoisuuden syvenemistä tai maahanmuuton jatkumista. 

Tämän pitäisi johtaa automaattisesti kysymykseen, että kuka kantaa vastuun ennen Suomen EU-kansanäänestystä annetuista suurista lupauksista, jotka eivät ole toteutuneet? 

Suomeen piti tulla paljon investointeja ulkomailta, mutta EU-Suomeen eivät investoi tarvittavalla tavalla edes omat yrityksemme ja taloutemme on syvissä ongelmissa ilman toivoa paremmasta. 

Suomeen piti EU-jäsenyyden myötä tulla lupauksien mukaan myös paljon työpaikkoja, mutta työpaikat ovatkin päinvastoin siirtyneet vauhdilla Suomesta pois ja suurtyöttömyys on pysyvä ilmiö EU-Suomessa. Myös tuloerot ovat kasvaneet ja eliitistä on tullut täysin kohtuuttomien palkkojen ja korvausten nauttija. Kuka tästä kantaa vastuun? 

Meille luvattiin ennen äänestystä myös, että oma valuuttamme markka säilyy EU-jäsenyydestä huolimatta, mutta jälkikäteen suomalaisille vain törkeästi ilmoitettiin, että päätös euroon siirtymisestä olikin jo tehty EU:n jäseneksi liityttäessä. 

Ilman omaa valuuttaa Suomi on joutunut taloudellisen näivettymisen tielle ilman toivoa paremmasta. Suuret alijäämät sekä valtion, että kuntien taloudessa ja räjähdysmäinen velkaantuminen koko yhteiskunnan tasolla ovat osa EU-Suomea koettelivista vitsauksista. Kuka tästä kantaa vastuun? 

Meille luvattiin ennen EU-kansanäänestystä, että Suomen itsenäisyys säilyisi. Totuus on täysin toinen. Meillä ei ole enää itsenäisen valtion tuntomerkkejä ja välineitä; omaa ja itsenäistä ulkoplitiikkaa, ei omaa valuuttaa, ei itsenäistä ja riippumatonta tuomiovaltaa.

Meidät on sidottu EU:n yhteen ulkopolitiikkaan, euroon ja EY-tuomioistuin on omaa korkeinta oikeuttamme ylempänä. Emme siis pysty enää ajamaan omia etujamme läheskään niin hyvin kuin itsenäiset valtiot pystyvät. Kuka tästä kantaa vastuun? 

Koko EU:ta koskevia kauppasopimuksia neuvotellaan salassa suljettujen ovien takana ilman, että edes kansanedustajamme tietävät mistä on kyse. EU-eliitti pitää kansanäänestyksiä pilkkanaan jos tulos on heille väärä, eli EU- ja liittovaltiovastainen. Näissä tapauksissa kansa laitetaan äänestämään uusiksi kunnes tulos on "oikea".

EU-aikana Suomen kansaa sitovia sopimuksia on alettu neuvotella eliitin toimesta ylikansallisella tasolla ja sitten valmiit sopimukset tuodaan valmiina eduskuntaan hyväksyttäväksi niin nopealla aikataululla ettei niihin ehditä edes kunnolla tutustua. Ja vieläpä pahimmassa tapauksessa ilman että sopimuksia on edes käännetty suomen kielelle.

Tämäkö on sitä demokratiaa ja kansan valtaa mitä EU:hun sitoutunut eliitti meille lupasi?

Ja ennen kaikkea; kuka tästä kaikesta kantaa vastuun? 

Tämän perustavanlaatuisen ja tärkeän  kysymyksen vastaus on vielä toistaiseksi auki, mutta yhteen asiaan meillä on jo varma ja kokemukseen perustuva vastaus: valehtelun ja huijaamisen ikävät seuraukset kantaa nahoissaan Suomen kansa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

EU-poliittikojen (ja taustalla olevien tutkijoiden ja virkailijoiden, Teija Tiilikaisen tapaisten) kannattaisi pikku hiljaa ruveta pohtimaan onko todella kyse vain työtapaturmasta vai olemmeko aivan itse luoneet nuo Le Penit, Geert Wildersit, Orbanit, AfD:it, Ruotsindemokraatit, Brexitit jne?

Peili on todella inhottava, mutta se on sittenkin vain peili....

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197305-krei...

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Niin pitäisi, mutta Suomi on yhden totuuden maa, jota poliittinen eliitti ja media julistaa katkeraan loppuun asti. Sitten ihmetellään kuorossa miten tässä näin kävi ( vrt.Brexit ja Trump -ilmiö )? Missä on Suomen kriittinen journalismi ja puolueeton tutkimus etenkin ulkopolitiikan alueella? Vallan vahtikoirille on poliittinen tilaus. Wake up.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Federalistit ja globalistit eivät halua hyväksyä suunnitelmiensa vesittymistä ja hyökkäävät lokalistien/kansallallismielisten kimppuun kaikilla rintamilla. Britit vesittivät EU-liittovaltion ja Trump globalisaation koska alkoi protektionismista puhua.

Käyttäjän RaimoHynynen kuva
Raimo Hynynen

Niin, jospa eliitin jotka lentävät maaosasta toiseen kokouksissaan ja nauttivat käsittämättömiin summiin olevia palkkioita oli katsottava peiliin ja todettava että heidän itse asiassa valheelliseen puheeseen perustuva argumentointinsa on menettänyt uskottavuuden. Ehkä Teija Tiilikaisen esim. Bilderberg kokouksessa kuulemat 'totuudet' ja todennäköisesti toistamat totuudet ovatkin totta vain eliitille, mutta eivät enemmistölle johon demokratia perustuu.

Ehkä kannattaisi lukea Osmo Soininvaaran kirjoitus siitä kuin tämä kahtiajako on ennustettu jo 1958. Soininvaaralta pieni pätkä.

Michael Young ennusti Trumpin voiton vuonna 1958 kirjassaan Meritokratian nousu 1870-2033. Tai ainakin minulle tuon kirjan lukeneena Trumpin voitossa ei ollut mitään yllättävää. Kirjoitin kirjasta ensimmäisen kerran vuonna 2007 otsikolla Meritokraattinen painajainen . Kirjassa Young kuvaa sitä, miten luokkarajojen kaatuminen johtaa meritokraattisen valikoitumisen kautta entistä eriarvoisempaan yhteiskuntaan, jossa hyväosaiset ovat lahjakkaita, terveitä, kauniita ja alaluokka vastaavasti aivan muuta. Youngin kirjassa kasvava yhteiskunnallinen eriarvoisuus johtaa populistiseen vallankumoukseen vuonna 2033. Trump tuli 17 vuotta etuajassa.

http://www.soininvaara.fi/2016/11/13/michael-yopun...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Huolestuttavia, mutta todenmukaisia näkökohtia. Tällaisia ei vain nyky-Suuomessa kuuluisi esittää. Valtamediasta ei niitä löydy. Tämä viittaa siihen, että karavaani tulee kulkemaan edelleen. Ellei sitten vaaleissa sattuisi kuulumaan todella isoa Trumpetin törähdystä.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Kyllä jokin törähdys vielä Suomessakin koetaan, siksi pihalla näyttää eliitti olevan.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Poliitikot ja politiikasta leipänsä saavat jollainen Tiilikainenkin on, pelkäävät demokratiaa enemmän kuin kapitalistit kilpailua. Rooliin kuuluu, että demokratian nimiin vannotaan mutta sen käytännön ilmentymiin suhtaudutaan vähintään epäluuloisesti, usein jopa vihamielisesti. Niinpä he kyselevät, kuka kantaa vastuun kansanäänestysten tuloksista. Suoraan sanottuna, se on tyhmä kysymys. Kansanäänestyksen tuloksesta vastuun kantaa kansa, konkreettisesti. Pikemminkin pitäisi kysyä, kuka kantaa vastuun poliitikkojen huonoista päätöksistä tai asiantuntijoiden huonoista neuvoista, mutta tätä kysymystä nämä tutkijat eivät tee. Puhumattakaan, että vastaisivat, miten he sen vastuun käytännössä kantavat.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Pikemminkin pitäisi kysyä, kuka kantaa vastuun poliitikkojen huonoista päätöksistä tai asiantuntijoiden huonoista neuvoista, mutta tätä kysymystä nämä tutkijat eivät tee. Puhumattakaan, että vastaisivat, miten he sen vastuun käytännössä kantavat."

On totuttu siihen, että poliitikot sanovat kantavansa poliittisen vastuun. Mutta todellisuudessa tämä ei tarkoita mitään. Se, että vaaleissa voi menettää paikkansa ei ole mitään vastuun realisoitumista. Putoamisen riski vaaleissa on aina olemassa - sanoipa poliitikko kantavansa vastuun jostakin tai ei.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Onnittelut Niko! Paras tekstisi, mitä olen lukenut, ja ne muutkin ovat hyviä. Pitäisi kai vähän lyhentää, niin joku paperilehtikin voisi julkaista.

Toimituksen poiminnat